Latasin tän kuvan tänne nurinpäin ja vinksin vonksin, eikä blogi "hyväksy" sitä oikein päin. Miksi? En ymmärrä. Saa tietysti mun blogillakin olla nurjia päiviä, ihan vaan siksi että se on mun blogi. Joka tapauksessa kuvasta saa kyllä kuitenkin selvää. Tässä ne on, mun langat. Sitä en ymmärrä, miksi mun piti ostaa kädentaitomessuilta 150 g punaista lampaanvillalankaa, kun tota lankatavaraa tuossa vähän on? ;D No, teen siitä langasta itselleni jotakin kaunista.
Viime vuonna tähän aikaan taisin väsätä langanlopuistani myssyjä, jotka lähtivät lahjoituksena jonnekin Venäjän suuntaan. Sain silloin tuon korin lähes tyhjäksi. Ihaninta sen täyteydessä on se, että kaikki ei edes mahdu mukaan. Ja että mulla on käsissäni taidekoulukaverin tätivainaan langat, jotka saan loihtia miksi haluan. Teen itselleni violetteja hihattimia ja niiden lanka on tehty Hyvinkäällä Hyvilla-tehtaalla. Hyvilla-tehdas lopetti toimintansa wikipedian mukaan 1979. Kauan ovat langat saaneet odottaa puikkojen kohtaamista!
Minusta on mukavaa säilyttä lankoja lasipurkissa. Suunnittelen muokkaavani keittiön viininpunaisesta, vanhasta hyllyköstä ainakin osittain käsityöhyllykköä. Jokusen koriste-esineen taidan siitä siirtää pois. Lisäksi missiona olisi ostaa pari purkkia fetaa; purkki kuvassa vasemmalla. Se on yksinkertaisuudessaan kauniin kulmikas ja hyvän kokoinen. Kaunis kansi pitää sitten vain tuunata.
Tällaisia nauhoja kirpputorilta tarttui mukaan ja jos ko. kirpputorille jaksan enää ikinä mennä takaisin (tyhjä kuin mikä, noin muuten), ostan pari pakettia lisää. Kai näille jotain käyttöä löytyy jossain vaiheessa, niin on aina ollut tapana.
Tällaisia nauhoja kirpputorilta tarttui mukaan ja jos ko. kirpputorille jaksan enää ikinä mennä takaisin (tyhjä kuin mikä, noin muuten), ostan pari pakettia lisää. Kai näille jotain käyttöä löytyy jossain vaiheessa, niin on aina ollut tapana.
Tein kaksi tutkimusanalyysia tänään ja olen ylpeä itsestäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti