Koiramaisia.

Mamman kulta <3 Kuva on tosin Pepin ensimmäiseltä talvelta Suomessa, eli 2008 keväältä. Mutta turrikka täällä on taas talvikarvaansa kasvattamassa, siitäkin huolimatta että "isi" on huolissaan silmien ja näkökyvyn peittymisestä... :) Meillä oli Pepin kanssa maanantaina hieno hetki. Kuljimme kurassa ja sateessa koulutoverini sekä pienen 6-vuotiaan tytön kanssa. En uskaltanut antaa tytön taluttaa ihan yksin, koska Peppi säntää oravien perään ja nitä täällä riittää. Mutta tyttö sai pidellä omaa naruaan, kun minä "varmistin" flexin avulla ettei riehuta ylimääräisiä. Kyllähän Peppi kulkee hihnassa hienosti ja rauhassa, ainakin ja varsinkin kun Tepi ei ole mukana. Kuitenkin haluan olla pikkuihmisten kanssa tarkempi, koska kannan vastuun koirani tekemisistä. Metsäviettisen koiran virittäytyminen saalistamaan on mustavalkoista; ei se hetkeen muuta kuule, näe eikä haista. Jos ei ensimmäisellä nykäyksellä ole valmiina - jarruttamassa ja kieltämässä, koirahan menee.

Kävelyiden lisäksi kävimme koirapuistossa. Tyttö ja Peppi juoksivat, kepit lensivät, hymy oli kaikkien kasvoilla. Maa oli osittain ihan kuravelliä ja minä itse nautin taas kaikkivoipaisuudesta saappaitteni kanssa. Tyttö huusi Peppiä niin innoissaan ja koko ajan, että koira lakkasi kiinnittämästä siihen huomiota. :) Koirapuiston jälkeen Peppi kulki erityisen rauhallisesti, vaikka olimme järven kupeessa ja sorsia oli vaikka millä mitalla. Äiti oli lapsestaan ylpeä. Olen iloinen, kun Peppi saa tällaisen Oikein Tärkeän Tehtävän. Saamme palkinnon aikamme antamisesta välittömästi; tytön riemun ja naurun. Kotona tehtäviä jatkaessani mies totesi, että: "Sulla on kuraa päässä".