Kun perjantaisin on koko syksyn ajan ollut todella vähän ohjelmaa tuon sosionomiopiskelun myötä, on ollu jotenkin nihkeetä lähteä illaksi taideakatemialle. Kuitenkin, kun sinne pääsee, on yleensä ollut hyvä mieli lähteä pois. Joskus toteaa, ettei vaan osaa (minkä myötä kotona on pakko jatkaa). Joskus ei irtoa ideoita ollenkaan ja työn teko on ihan tahmeaa. TÄNÄÄN oli ensimmäinen kerta, kun mä nautin luomisestani. Opettelimme piirtämään ilman ääriviivoja ja käden ollessa rentona, ilman tukea. Mallina oli koukeroinen juurakko, jonka piirtäminen piti aloittaa esim. tummista kohdista tai muuten sisältä. Tukiviivoja vain sai käyttää ja käden tuli olla irti pöydästä. Musta kuulakärkikynä juoksi paperilla. Sen jälkeen välineenä japaninpaperi, ruokokynä ja tussi. Viime kerralla en nauttinut näistä välineistä mutta nyt tajusin mistä tässä on kyse. Viime kerran harjoituksia aion tehdä kotonakin, laitan kuvia esille joskus. Tänään nautin ja pidin lopputuloksistani. Huomenna sitten jatketaan lauantaikoulupäivällä.
"Maailma on taivaankaunis jossain syvällä pääni sisällä.
Olen pilvenhalkoja ja nautin kirkkaasta taivaan sinestä.
Ja vaikka rumuutta sataa niskaan, sen pilvistä en välitä.
Elämän harmautta kukaan ei puolestani väritä."
- Kotiteollisuus -
Rakas laulu, joka pärähti soimaan kun kävelin bussipysäkiltä kotiin. Ketään ei ollut missään ja kuljin suoraan eteenpäin silmät suljettuina - nautin siitä kuinka sadepisarat osuivat kasvoilleni pehmeästi ja virkistäen. Tällaisiin talviin Suomessa on kai totuttava, mutta olen iloinen että syksy oli lämmin, kuiva ja kaunis. Enkä tiedä onko vesisade nyt oikeasti jotenkin ihan kamala asia. Tunnen olevani maailmanvaltias, kun minun ei tarvitse miettiä mihin astun ja minulla on myös lupa lillutella jalkojani kurassa ja vesilätäköissä, koska minulla on rakkaat, punaiset Hai-saappaat. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti