Tule joulu kultainen!

Ihana pakkanen ja lumi, vaikka tekeekin ajokeleistä petollisia. Tänään oli uudellamaalla kaksi kuolonkolaria - toivottavasti näiltä vältyttäisiin. Eilen ajeltiin Tampereelta Kotkaan ja takaisin peräkärryn kanssa, paikka paikoin oli kyllä todella liukasta. Ei tullut nukuttua matkalla silmäystäkään kumpaankaan suuntaan mennessä, mikä oli aika poikkeuksellista. Menomatka sujui kutoessa ja paluumatkalla en varmaan oikein olisi edes uskaltanut torkahtaa...

Tein joulukarkkeja, tällä kertaa vain muutamia. Karkkivuokia olisi vielä parin satsin verran, ehkä jotain vois vielä tehdä. Alkaa olla vähän jouluntuntua. Parasta joulussa on lahjojen antaminen. Tulee sellainen hyväntekijäolo ja saa itselle paremman mielen, kun muut tykkää. Helppoahan mulla on, kun lahjoja syntyy läpi vuoden. Ei tarvi stressata ihan hirveästi kuitenkaan koko joulurumbasta; menenhän taas kotiin valmiiseen pöytään!

Krappijuurella värjätystä villasta syntyi muun muassa seuraavaa:

Näissä on napit ja virkkaukset ihan vain koristeena; eivät siis ole avattavissa :)

Tuolahelmineule on kaunista <3

Tyttöni, tyttöni mun...

Jonkun aikaa sitten Aamulehden jossain liitteessä oli juttu siitä, kuinka eräs vainaja saateltiin matkaan hautajaisissa paikalla ollessa vain papin ja kanttorin. Kuinka paljon on ihmisiä, joilla ei ole ketään? Joista kukaan ei vain välitä, kun välit sukulaisiin ovat katkenneet eikä ystäviä ole viitsitty sen kummemmin etsiä? Tai jotka ovat vuosikausia eläneet erakkoina omasta tahdostaan, ainoana sosiaalisena kontaktinaan lähikaupan kassamyyjä, jolle murahdetaan kassalla tupakkaa ja kahvia hakiessa? Tai tai tai. Mietin tätä juttua lukiessani, että mitä jos minulle kävisi näin? Tai jollekin läheiselleni, josta ajan kuluessa jostain syystä erkaantuisin. Olisi se valtavan karua ja surullista.

"Tyttöni, tyttöni mun" soitti eräs huuliharppumies pilke silmäkulmassa. Jokainen voi tietysti olettaa, että kyse on asukkaasta työpaikallani. Huuliharppu, kirosanat ja poikamainen naureskelu pelaillessa korttia tai tikkaa heittäessä, siitä tulen muistamaan tämän miehen, jolla ei ollut ketään. Paitsi me, jotka olimme osana hänen elämäänsä lopussa, kun hän ei selvinnyt ilman apua yksin. Puheissaan ja muistoissaan hän kertoi sukulaisista sekä kaljakavereista. Entisistä naisistaan hän taisi lähes poikkeuksetta käyttää aina kutsumanimeä "harppu" tai "rotta", mutta nauroi hän silloinkin kun heistä kertoi. Vaivainen mies joka nauroi makeasti saadessaan suklaapatukan ja oli kuin toinen ihminen, kun pääsi tanssimaan. Kyllä hän välillä kovasti työllistikin ja kärsi levottomista öistä yhdessä yökön kanssa. Hän nukkui pois muutama päivä sen jälkeen, kun itse olin nähnyt unta hänen poismenostaan. Paljon lähti tämän miehen mukana. Mutta sain kuulla, että yksin hän ei joudu lähtemään - hänen kanssaan haudataan se rakas huuliharppu.

Pakkasta!

Niin virkistävää, kun pakkanen nousee. Koko päivän on melkein satanut luntakin, välillä enemmän, välillä vähemmän. Kuulemma on luvattu aurinkoisia pakkaspäiviä. Voi, kun sinne sekaan mahtuisi edes yksi kunnon lumimyräkkä; sataisi lunta kaikki paikat täyteen ettei se ihan heti sulaisi jos ja kun ilma taas tästä lämpenee...

920 g kasvivärjättyä lankaa; krappijuuri ja sinipuu. Yksi kerä jäi valkoiseksi, eli ei ole puhdasta villaa. Kaikki langat on mysteerejä ja valtaosa tehtaalta joka on lopettanut toimintansa 30 vuotta sitten. Nyt ne lopulta pääsevät käyttöön :)

Wanhan ajan henkeä

http://www.koiramaentalo.fi/

Täällä olen ollut monesti lapsena, kun meillä oli Punkalaitumella enemmänkin sukulaisia. Nykyään siellä ei ole kuin pappa, jota jo vanhuus painaa, mutta on oman alansa mahtava taitaja - nimittäin peltiseppä. Miehellä on komea verstas ja itse tehtyjä aarteita talo piukassa. Plus sitten vaatimattomasti vuoden -30 chevrolet, jonka kyytiin olen onneksi päässyt minäkin! ;)

Äiti oli esitellyt pappalle vanhoja skannaamiani kuvia. Samalla olivat katselleet kasvivärjäilytouhujani. Tuolla Yli-Kirran museollahan langanvärjäystä tehdään varsinaisten vanhojen taitureiden toimesta. Heinäkuun alussa on joka vuosi suuri maatalousnäyttely, jossa vanhan ajan taiturit esittelevät taitojaan. Lapsuudesta muistan, kun ihmettelin sudenkuoppaa ja keinuimme ihanassa aisakeinussa. Nekkuja syötiin aina ja katseltiin kanoja ja vuohia. Vanhat rakennukset tuoksuvat niin hyvälle, puhumattakaan tervan tuoksusta. Löysin itseni ihmettelemästä, että miksi ihmeessä en ole käynyt Yli-Kirralla vuosiin? Ensi kesänä on kyllä pakko. Se on niin upea paikka, kuka lähtee mukaan? <3

Lankatouhuja.

Täällä on nyt keritty lankaa. Nämä langat värjäsin sinipuulla jo jokin aika sitten, ja otin liemen parvekkeelle talteen. Jotain pikkuisia sekalaisia valkoisia lankoja vielä oli; ne vedin vyyhdille ja värjäsin sinipuun jälkiliemellä. Vaaleanruskeita lankoja sain. Tekisi mieli koota sipulinkuoria ja värjätä ne uudelleen, mutta aika kauan saan koota ennen kuin saan tarpeeksi. Vaikka vaihtoehto olisi mennä kauppaan sipulilaarista tonkimaan irtokuoria, eivät paljoa maksaisi... Katsoo nyt. Kuvassa oikealla olevat langat eivät olleet puhdasta villaa, joten väri tarttui miten tarttui. Jälkiliemellä värjätyissä langoissa oli yksi vyyhti, johon väri ei myöskään tarttunut ollenkaan.

Kurkku oli aamulla niin kipeä, että herättyäni en saanut unta. Nousin sitten vapaapäiväksi ihan liian aikaisin touhuilemaan. Silmä on kauniin punainen edelleen ja aamulla se oli vaalean rähmän peitossa. Rupesin miettimään, että mulla ei ole tainnut silmätulehdusta aikuisiällä olla koskaan. Vai onko ollut ikinä? Varmaan ehkä lapsena; kai silloin kaikki sairastaa kaikkea... Lämpö oli äsken lähempänä kolmeaseiskaa. Mun normaali lämpötila on about 35,5, joten jos mun lämpöni on esim. 36,5, on olo aikamoisen tokkurainen. Tänään pitäisi Pepin kanssa matkustella keskustaan tapaamaan ystäviä. Toivottavasti ei olotila muutu pahemmaksi.

Voi kummipojan taiteenpaloa ja kirjoitusintoa! Kohta hänellä on neljävuotissyntymäpäivät, odotan että näemme taas uudelleen. Pikkusiskonsa myös. Maailman kauneimpia uskomattoman ihania lapsia. Sellaisia he ovat.

Lähdin tänään puoli kahdeksitoista lääkäriin keskustaan. Meidän omalääkärimme on yksityisellä palveluntarjoajalla, onneksi, sen sijasta että kävisin tuossa vieressä terveyskeskuksessa. Matkan ei minulle ole väliä, koska ko. lafkassa on aina mukava asioida, missä vain asiassa. Opiskelijaterveydenhuoltoon en voinut mennä, koska se oli suljettu iltapäiväksi enkä olisi aamupäivällä enää ehtinyt ajoissa. Mutta eipä harmita; mieluiten tuolla yksityisellä käy kun samalla hinnalla pääsee. Silmäni on tulehtunut, kurkusta otettiin viljely eikä angiinaa ole. Jonotin tunnin labrassa, että otettiin C-näyte, on kuulemma streptokokkia liikenteessä. Loppuviikosta tuloksia. Jätin siinä sitten iltapäivän luennon väliin kun aikaa suttaantui ja menin vielä jonottamaan apteekista silmätippoja. Huhhuh mikä päivä.

Nyt ei ole koulutehtäviä rästissä ja parvekkeella olisi sinipuun liemi, josta haaveilen saavani vielä vaan vaaleampaa violettia. Jos jaksaisi kerät purkaa vyyhdeiksi, voisi värjäillä loputkin. Maltoin äsken nukkua puolen tunnin päiväunet; sitä ei ole tapahtunut kuukausiin. Olisi jo parempi rentoutua ja höllätä tekemisen tahtia, on tullut huomattua että hermot alkaa paukkua... Mutta mikäs tässä enää kiirettä pitäisi; koulustressi alkaa olla ohi, joululahjat on lähes ostettu, paketoitu sekä lajiteltu. Pari lyijykynämuotokuvaa on tekeillä, molemmat yksityiskohtia pursuavista kuvista, mutta hyvällä mallilla nekin. Ensi keväänä keskityn kyllä omien luonnosten tekemiseen, kun huhti-toukokuussa olisi tarkoitus niistä sitoa kirja! Haluan ehtiä panostaa siihen.

Rakas joulupukki...

Minä toivoisin joululahjaksi...

- perunanpesuhanskat (miksi, oi miksi en saa niitä koskaan ostettua, vaikka kaupassa niitä hypistelenkin)
- mokkamasterin mitta, sellainen kahden kupin (sitä ei muista koskaan etsiä ja ostaa, edellinen hajosi)
- punaviiniä (varastot on loppu)
- vesiliukoiset öljyvärit (en jaksaisi sotkea enää tärpätin kanssa, mutta rakastan öljyvärejä)
- B-lyijykyniä (ekat H:t mitä oon saanu on edelleenkin lähes täydessä mitassaan...)
- fiksatiivia (sitä sitten vaan kuluu)
- Arabia muumimukit Pikku Myy ja Nipsu... sitten alankin luetteloida puuttuvia kulhoja...
- Arabia muumi seikkailu-sarja - aivan ihana - kaikelle löytyy käyttöä, paitsi kellolle. Aika hintaviahan nää varmaan on juu...

Iloinen olen, jos edes jotain näistä saan :) Lankaa en nyt sitten kuitenkaan toivo, vaikka mun piti... :D

Kuuraa!

Kuuraa! Viisi astetta pakkasta! Saisinko kymmenen lisää? Meillä ei ole lasitettua parveketta, mutta oikean reunan seinä on kokonaan lasia ja koirilla on oma "katseluluukku" myös kävelytielle päin. Kyllä kuura on kaunista luonnon taidetta. Hauskoja kuvia sain. Tässä pihan haavat näkyvät kauniisti taustalla.

Touhua, tohinaa!

Kaikki itse tehtyä...

Virkkasin heijastinnauhasta kukkía. Rintaneuloja syntyi :)

Lämpöisiä kaulureita

Ensimmäisen kerran sitten kokeilin kasvivärjäystä. Mulle lahjoitetuissa villalangoissa oli niin paljon valkoisia, että se loi oivan mahdollisuuden tälle kokeilulle. Valkoisessa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta kieltämättä mieluummin kudon värillisistä langoista. Tiedä sitten miksi.

                                          Huomatkaa ihana vanha ruotsalainen emalikattila <3

Sähköhella ja paistomittari ovat mun kavereita tänään. Aikamoista lämpötilojen kanssa pelailua tuo värjäily, en mä varmaan koskaan voi siinä kohtaa täysin onnistua. Mutta langat saa väriä kuitenkin, kai se on se pääasia. Ja se ettei vanuta villaa yli kahdeksassakympissä... Ohjeita kasvivärjäykselle löytyy paljon ja vinkkejä saa myös paljon muista blogeista, mutta lähes jokainen korostaa oman kokeilun merkitystä. Mulla ei ole tästä touhusta mitään ennakkokäsitystä, mutta siitä olin varma, että mistään kasvivärjäyskurssista en suostu maksamaan senttiäkään. Kokeilen mieluummin itse alusta loppuun.

Ensimmäinen kokeiluni on krappijuuri, jota minulla oli palasina, ja joka likosi vedessä ensin vuorokauden verran. Sitten keitin sitä viidessä litrssa vettä tunnin verran. Lisäsin langan viilennettyyn veteen alunan kanssa ja annoin porista tunnin verran. Ensimmäinen 100g meni lämpöä todellakin varoessa; koitin saada kuuteenkymppiin mutten kuitenkaan sen yli. Tein sitten samanlaiselle vyyhdille vielä värjäyksen tuon perään samalla nesteellä - lämpötila korkeampi, annoin nousta ja koitin varoa ettei mene kahdeksaankymppiin. Ja pakko oli heittää vielä kolmas, pienempi vyyhti. Krappijuuret otin talteen, niitähän voi huoletta käyttää uudelleen.

Sinipuuta mulla vielä olisi tuossa. En tiedä pitääkö se liottaa samaan tapaan ennen keittämistä, mutta kai mä sen isken veteen nyt kuitenkin. Ainakin sitä tarvii käyttää yhteen sadan gramman värjäykseen vähemmän. Pakko meinaan jatkaa huomenna, tää on kivaa ;)

Oikealla ensimmäinen vyyhti, vasemmalle mentäessä jälkivärjäyksellä tehty kaksi seuraavaa <3

Koiramaisia.

Mamman kulta <3 Kuva on tosin Pepin ensimmäiseltä talvelta Suomessa, eli 2008 keväältä. Mutta turrikka täällä on taas talvikarvaansa kasvattamassa, siitäkin huolimatta että "isi" on huolissaan silmien ja näkökyvyn peittymisestä... :) Meillä oli Pepin kanssa maanantaina hieno hetki. Kuljimme kurassa ja sateessa koulutoverini sekä pienen 6-vuotiaan tytön kanssa. En uskaltanut antaa tytön taluttaa ihan yksin, koska Peppi säntää oravien perään ja nitä täällä riittää. Mutta tyttö sai pidellä omaa naruaan, kun minä "varmistin" flexin avulla ettei riehuta ylimääräisiä. Kyllähän Peppi kulkee hihnassa hienosti ja rauhassa, ainakin ja varsinkin kun Tepi ei ole mukana. Kuitenkin haluan olla pikkuihmisten kanssa tarkempi, koska kannan vastuun koirani tekemisistä. Metsäviettisen koiran virittäytyminen saalistamaan on mustavalkoista; ei se hetkeen muuta kuule, näe eikä haista. Jos ei ensimmäisellä nykäyksellä ole valmiina - jarruttamassa ja kieltämässä, koirahan menee.

Kävelyiden lisäksi kävimme koirapuistossa. Tyttö ja Peppi juoksivat, kepit lensivät, hymy oli kaikkien kasvoilla. Maa oli osittain ihan kuravelliä ja minä itse nautin taas kaikkivoipaisuudesta saappaitteni kanssa. Tyttö huusi Peppiä niin innoissaan ja koko ajan, että koira lakkasi kiinnittämästä siihen huomiota. :) Koirapuiston jälkeen Peppi kulki erityisen rauhallisesti, vaikka olimme järven kupeessa ja sorsia oli vaikka millä mitalla. Äiti oli lapsestaan ylpeä. Olen iloinen, kun Peppi saa tällaisen Oikein Tärkeän Tehtävän. Saamme palkinnon aikamme antamisesta välittömästi; tytön riemun ja naurun. Kotona tehtäviä jatkaessani mies totesi, että: "Sulla on kuraa päässä".

Perjantaifiiliksiä

Kun perjantaisin on koko syksyn ajan ollut todella vähän ohjelmaa tuon sosionomiopiskelun myötä, on ollu jotenkin nihkeetä lähteä illaksi taideakatemialle. Kuitenkin, kun sinne pääsee, on yleensä ollut hyvä mieli lähteä pois. Joskus toteaa, ettei vaan osaa (minkä myötä kotona on pakko jatkaa). Joskus ei irtoa ideoita ollenkaan ja työn teko on ihan tahmeaa. TÄNÄÄN oli ensimmäinen kerta, kun mä nautin luomisestani. Opettelimme piirtämään ilman ääriviivoja ja käden ollessa rentona, ilman tukea. Mallina oli koukeroinen juurakko, jonka piirtäminen piti aloittaa esim. tummista kohdista tai muuten sisältä. Tukiviivoja vain sai käyttää ja käden tuli olla irti pöydästä. Musta kuulakärkikynä juoksi paperilla. Sen jälkeen välineenä japaninpaperi, ruokokynä ja tussi. Viime kerralla en nauttinut näistä välineistä mutta nyt tajusin mistä tässä on kyse. Viime kerran harjoituksia aion tehdä kotonakin, laitan kuvia esille joskus. Tänään nautin ja pidin lopputuloksistani. Huomenna sitten jatketaan lauantaikoulupäivällä.


"Maailma on taivaankaunis jossain syvällä pääni sisällä.
Olen pilvenhalkoja ja nautin kirkkaasta taivaan sinestä.
Ja vaikka rumuutta sataa niskaan, sen pilvistä en välitä.
Elämän harmautta kukaan ei puolestani väritä."
- Kotiteollisuus -

Rakas laulu, joka pärähti soimaan kun kävelin bussipysäkiltä kotiin. Ketään ei ollut missään ja kuljin suoraan eteenpäin silmät suljettuina - nautin siitä kuinka sadepisarat osuivat kasvoilleni pehmeästi ja virkistäen. Tällaisiin talviin Suomessa on kai totuttava, mutta olen iloinen että syksy oli lämmin, kuiva ja kaunis. Enkä tiedä onko vesisade nyt oikeasti jotenkin ihan kamala asia. Tunnen olevani maailmanvaltias, kun minun ei tarvitse miettiä mihin astun ja minulla on myös lupa lillutella jalkojani kurassa ja vesilätäköissä, koska minulla on rakkaat, punaiset Hai-saappaat. <3

Huovutetut villapaidat...

Lahjoituslankojen, tai "tätivainaan lankojen" kuten niitä kutsun, seassa oli kaksi tuollaista kudottua lappua. Ne sopivat oivasti patalappuihin, joihin nappasin saman väristä villalankaa. Punainen sydän on ihan tavallista askarteluhuopaa, mutta muut osat ovat pesukoneessa huovutetusta punaisesta villapaidasta. Tosi suloiset tuli. Ja pukinkonttiin menevät.

Luonnonvalkoista lankaa - sitä piisaa. Tein tällaiset suht löysät "hihattimet", joiden päällä kulkee palmikko ja resoria on keskellä sekä alussa. Vaikka ei se resori kyllä mitenkään eroa tuosta sileästä jäljestä. Kärjestä suuaukon virkkasin ympäri. Jälki itse ei muuten ole maailman kauneinta, mutta uskon että nämä ajavat asiansa tulevan omistajansa käytössä. Mikäli hän näitä suostuu käyttämään, eikä laita säästöön kuten hänellä on tapana... :)

HuiHai!

Päätin, etten tee ainoatakaan blogitekstiä ilman kuvaa... :) Tässä HuiHai-tossut, jotka tein pesukoneessa huovutetusta villapaidasta. Tai tarkemmin sanottuna kahdesta eri harmaasta paidasta ja yhdestä valkoisesta. On muuten ihan sairaan lämpimät tossut. Ja kivaa oli tehdä, muutama tunti siihen meni. Ohje on alunperin Suuri Käsityö-lehdestä. Yhden punaisen villapaidan huovutin ja otin työn alle; katsotaan mitä siitä syntyy.

Tilasin Tmi Tetri Desingnilta juuti vähän alunaa ja tanniinia sekä krappijuurta ja sinipuuta. Kädentaito-messut innoittivat ajatukseen, josko värjäisin valtavat valkoiset lankaröykkiöni kasviväreillä. Valkoinen on ihan kaunista, kyllä, mutta lahjoituslangoissa sitä oli niin paljon että tiedän, että kyllästyn. Toisekseen tätä värjäystä on ihana päästä kokeilemaan. Tilasin pienet määrät kaikkea, en ahnehtinut. Haaveilen että kesällä voisin kerätä aineksia itse ja pitää keittotalkoot vanhepien pihapiirissä, mutta ihan hyvä kokeilla ensin pienemmässä määrin. Niin olen neuvoja saanut, että kasvivärjäys opettaa aina uutta ja että tekemällä siihen saa tuntumaa. Luonnosta voi toki itse kerätä vaikka mitä aineksia tähän käyttötarkoitukseen; kaarnaa, nokkosta, pajua, sipulia, koivua... Ja miljoona muuta. Mutta tuossa joitakin niitä aineksia mitä nyt löytyy aivan joka puolelta... Sormet syyhyävät päästä kokeilemaan!

Kuvansiirtoliimaa!

PAKKO LISÄTÄ. Ihanat 50-luvun Suomen Kuvalehdet, ihana kuvansiirtoliima, nyt onnistuin! :) Nämä kuvat on siis siirretty kuvansiirtoliimalla kankaalle. Leikkasin ihan tavallisesta kangaskassista paloja, jäti reunoille pari senttiä varaa tehdä pienet päärmeet. Miljoona ideaa siitä, mihin näitä voi käyttää. Mutta VOI LUOJA kun nää on kauniita, tykkään itse kovin <3>

Mahtavat langat

Latasin tän kuvan tänne nurinpäin ja vinksin vonksin, eikä blogi "hyväksy" sitä oikein päin. Miksi? En ymmärrä. Saa tietysti mun blogillakin olla nurjia päiviä, ihan vaan siksi että se on mun blogi. Joka tapauksessa kuvasta saa kyllä kuitenkin selvää. Tässä ne on, mun langat. Sitä en ymmärrä, miksi mun piti ostaa kädentaitomessuilta 150 g punaista lampaanvillalankaa, kun tota lankatavaraa tuossa vähän on? ;D No, teen siitä langasta itselleni jotakin kaunista.

Viime vuonna tähän aikaan taisin väsätä langanlopuistani myssyjä, jotka lähtivät lahjoituksena jonnekin Venäjän suuntaan. Sain silloin tuon korin lähes tyhjäksi. Ihaninta sen täyteydessä on se, että kaikki ei edes mahdu mukaan. Ja että mulla on käsissäni taidekoulukaverin tätivainaan langat, jotka saan loihtia miksi haluan. Teen itselleni violetteja hihattimia ja niiden lanka on tehty Hyvinkäällä Hyvilla-tehtaalla. Hyvilla-tehdas lopetti toimintansa wikipedian mukaan 1979. Kauan ovat langat saaneet odottaa puikkojen kohtaamista!

Minusta on mukavaa säilyttä lankoja lasipurkissa. Suunnittelen muokkaavani keittiön viininpunaisesta, vanhasta hyllyköstä ainakin osittain käsityöhyllykköä. Jokusen koriste-esineen taidan siitä siirtää pois. Lisäksi missiona olisi ostaa pari purkkia fetaa; purkki kuvassa vasemmalla. Se on yksinkertaisuudessaan kauniin kulmikas ja hyvän kokoinen. Kaunis kansi pitää sitten vain tuunata.
Tällaisia nauhoja kirpputorilta tarttui mukaan ja jos ko. kirpputorille jaksan enää ikinä mennä takaisin (tyhjä kuin mikä, noin muuten), ostan pari pakettia lisää. Kai näille jotain käyttöä löytyy jossain vaiheessa, niin on aina ollut tapana.

Tein kaksi tutkimusanalyysia tänään ja olen ylpeä itsestäni.

Starting again...

Aloitin nyt taas blogin. Olisikohan tämä nyt kolmas tai jotakin? Mutta ajattelin yrittää pitää tätä kuitenkin säännöllisesti (ainakin kerran kuussa). Helpommaksi muistamisen tekee se, että omistan tämän mun kädentaidoille. Niiden kanssa elän ja olen kuitenkin päivittäin ja aina syntyy uutta. Ja tykkään esitellä aina kaikkea. ;)

Tänään hain koulun kirjastosta pari opinnäytetyötä luettavaksi ja analysoitavaksi. Toisen ehdin jo hutaisten lukea, mutta sitä projektia jatkan kokonaisuudessaan huomenna. Olisin varmasti tehtävän hoitanut pois alta jo, jos olisin tiennyt sen deadlinen. Se oli oikeastaan siis eilen. Opettaja vain ilmeisesti katsoi parhaaksi infota kurssilaisiaan tästä jotenkin valikoiden; en koskaan saanut tätä tietoa. Kyrpii ja korventaa pientä mieltäni, koska kuitenkin olen suht tunnollinen ja teen asiat ajallaan. Nyt en voinut. Mutta eiköhän sen työn pois alta saa, onneksi ei ole kamalasti rästihommia niin sinänsä ei liekit kutittele takalistoa. Rahaa ei ole yhtään, mutta onneksi on kaikkia pikkutienestejä. Ylhäällä kaksi uusinta tilaustyötä, eivät ole vielä edes omistajilleen päässeet...

Kiersin tänään kirpputoreja, yhteensä viisi. Paljon puhuttu Ilona-Shop oli ihan turha. Myyjä oli mukava, mutta niin ne kyllä on nykyään Radio-Kirppikselläkin. Kyllä silti oli ihan tuottoisa reissu, kun mukaan tarttui erilaisia kangas- ja pitsinauhoja, kahdet irralliset pehmolelun silmät, kolme vanhaa Suomen Kuvalehteä, muutama villapaita huovutettavaksi, 50 eri väristä rullalankaa ja koristetähti, jonka kylkeen ajattelin askarrella jotain ja antaa sen lahjaksi. Pyykinpesukone lakkasi juuri jyrinänsä, joten mun patalappuainekset taitaa olla valmiina ja lehtiä haluaisin tutkiskella jo vähän lähemmin. Ne ihanat vanhat mainokset jaksaa hymyilyttää mua, niille pitäisi keksiä jokin käyttötarkoitus <3